Muutosneuvottelut ovat osa työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa, jonka tavoitteena on varmistaa henkilöstön mahdollisuudet vaikuttaa työolosuhteisiinsa. Työnantajaa koskee yhteistoimintalain mukainen neuvotteluvelvoite, jos organisaatio työllistää säännöllisesti vähintään 20 työntekijää ja organisaatioon on tulossa:
- Muutoksia vähintään yhden työntekijän työtehtävissä, työmenetelmissä tai työtilojen tai työajan järjestelyissä
- Toimenpiteitä, jotka saattavat johtaa yhden tai useamman työntekijän lomauttamiseen, irtisanomiseen tai osa-aikaistamiseen taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla
- Päätös lomautuksesta
- Liiketoiminnan luovutus.
Muutosneuvotteluissa on käsiteltävä henkilöstöön kohdistuvien toimenpiteiden perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja. Muutosneuvotteluihin liittyy määräaikoja ja muita velvoitteita, joiden rikkominen voi johtaa työnantajan hyvitysmaksuihin tai sakkoihin. Muutosneuvotteluissa osapuolten on toimittava rakentavasti ja neuvottelut on käytävä yhteistoiminnan hengessä.
Etäkoulutus toteutetaan Microsoft Teamsin kautta. Lähetämme osallistumisohjeet sähköpostiisi ennen koulutusta.
Hyödyt osallistujille
- Tunnistat erilaiset tilanteet, jossa muutosneuvottelut pitää järjestää
- Tunnet muutosneuvotteluja koskevan lainsäädännön ja työnantajan velvoitteet neuvottelujen järjestämisessä
- Opit järjestämään ja käymään muutosneuvottelut ammattimaisesti ja rakentavasti
- Opit välttämään virheellisestä toiminnasta aiheutuvat epäselvyydet ja ongelmat
Kenelle
Koulutus on suunniteltu johdolle sekä henkilöstön kehittämisestä vastaaville ammattilaisille, organisaation koosta tai toimialasta riippumatta.
Kurssiohjelma
- Yhteistoimintalain neuvotteluvelvoite
- Muutosneuvotteluiden kulku
- Ketkä neuvottelevat?
- Työnantajan päätösten jalkauttaminen muutosneuvotteluiden päättymisen jälkeen
- Muutosneuvotteluiden laiminlyönnin ja yhteistoimintalain rikkomisen seuraamukset
- Työnantajan työnjohtovallan piiriin kuuluvat yhden tai useamman työntekijän asemaan vaikuttavat olennaiset muutokset
- Liikkeen luovutus, jakautuminen ja sulautuminen
Hinta
Koulutuksen hinta on 490€/hlö + alv 25,5%. Pyydä tarjous yrityksellesi räätälöidystä koulutuksesta tästä.
Ryhmäalennukset:
441€/hlö + alv 25,5%, kun samasta organisaatiosta on 3 osallistujaa
392€/hlö + alv 25,5%, kun samasta organisaatiosta on 4 tai useampia osallistujia.
Ilmoittautuminen
Palautetta osallistujilta
Minulla ei ollut suuret odotukset koulutuksen suhteen, joten olin todella yllättynyt kuinka tasokas koulutus oli! Koulutuksen sisältö muokattiin osallistujien tarpeiden mukaiseksi lennossa ja kysyä sai, jos oli kysyttävää omaan tilanteeseen liittyen.
-Osallistuja
Hyvä koulutus ja asiantunteva valmentaja!
-Osallistuja
Pienryhmävalmennus mahdollisti osallistujien henkilökohtaisten tarpeiden huomioimisen, joka loi merkittävästi lisäarvoa ainakin itselleni.
-Osallistuja
Kouluttaja
Laura-Maria Poikela
Erityisosaamisalueet
- Työ- ja palvelussuhteisiin liittyvät asiat
- Riitojen ratkaisu
- Työehtosopimukset ja paikallinen sopiminen
- Yhteistoimintamenettelyt