Johta­misen ja esimiestyön erikoi­sam­mat­ti­lehti
myyntitesti

Unohda hetkeksi epävarmuus, nyt on oikea aika kehittää myyntiä – Myyntitesti auttaa eteenpäin

Myyntitesti kertoo, mitä mitä voit työssäsi parantaa.

Koronakriisi on tuonut paljon pelkoa ja epävarmuutta, mutta avannut myös uusia ovia. Vaikka myynnin parempia aikoja joutuisikin vielä odottelemaan, pelkän toivon varaan ei kannata jäädä, vaan keskittyä kehittymiseen. Esimerkiksi myyntitesti auttaa oikeaan suuntaan.

Talousluvut puhuvat armotonta kieltään: Suomen vienti on laskussa. Tullin tuoreimpien, toukokuisten tilastojen mukaan viennin volyymi laski 25,6 prosenttia ja kauppatase jäi 294 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Myös palkansaajien ostovoiman arvioidaan laskevan 1,3 prosenttia tänä vuonna, tosin vain tilapäisesti. Koko Suomen talouden valtiovarainministeriö arvioi supistuvan tämän vuoden aikana kuusi prosenttia.

Parempien aikojen odottelu on hyvä asia. Toivo ja positiivinen asenne tulevaa kohtaan ovat olennaisia. Oikea asenne synnyttää liikevoimaa ja saa yksilön ponnistelemaan unelmiensa perään.

Onnettomuuksissa on usein mukana onneakin.

Kriisin keskellä isoa kuvaa on vaikea nähdä, mutta ehkä voimme katsoa korona-aikaakin sitten joskus myös positiivisten lasien läpi kaikkien synkkien muistojen lomassa. Onnettomuuksissa on usein mukana onneakin.

Koronan tuomia positiivisia juttuja löytyy runsaasti jo nyt: sosiaalinen lähimmäisestä välittäminen, senioreiden aseman kriittinen tarkastelu, hövelin liikematkustamisen vähentyminen, hiilijalanjälkien pienentyminen, kotimaanmatkailun kiinnostavana näkeminen, Suomen luonnon monimuotoisuuden näkeminen ja siitä nauttiminen, etätyön ja -opiskelun potentiaalin löytyminen… Onhan tilanteessa hyvääkin.

Nyt on aika kehittää

Myös myyntityöhön tarvitaan positiivista tulevaisuuteen katsomista. Mitä kaikkea potentiaalia yrityksellämme, tuotteillamme ja palveluillamme onkaan! Miten paljon uutta on jo tehty! Ilman koronaa junnaisimme samassa vanhassa tai korkeintaan lyhyen askeleen edellä siitä. Sen sijaan nyt on ollut – ja on vieläkin – mahdollisuus pysähtyä, tarkkailla ja kehittää uutta. Moni selvisi keväästä pelättyä pienemmin vaurioin ja jotkut todellisina voittajina.

Kuitenkaan pelkkä ponteva tarjouskannan kasvun odottelu ja tilausmäärien lisääntymisen toivo eivät riitä myynnin tehostamiseen.

Sen lisäksi, että tässä tilanteessa jäädään odottelemaan myynnin parempia aikoja, on järkevää panostaa myyntitaitojen ja asiakaskohtaamisten hiomiseen. Kevään ja kesän aikana lomautetut myyjät tarvitsevat nyt töihin palatessaan buustia ja uskon vahvistusta siihen, että myyntityö on merkityksellistä ja elintärkeää yrityksen hengissä pysymisen kannalta.

Myyntitesti auttaa oikeaan suuntaan

Myynnissä onnistuminen on harvoin kiinni vain muutamasta seikasta. Sen sijaan koko myyntimallin avaaminen ja myyjien työrutiinien tarkastelu voi tuoda lisää pontta myyntityöhön myös pimeiden kulmien tunnistamisen kautta.

Vanhat rutiinit ja pinttyneet asenteet tekevät elämän ja työnteon joskus helpommaksi. Myyntityössä ne kuitenkin vaanivat myyjää kuin verenhimoiset punkit rantaheinikossa vaeltavaa kulkijaa.

Jos myyntityön perustukset ovat ränsistyneet, sattuma valtaa alaa kuin homekasvusto. Mitä enemmän myynnissä on oikeita rutiineja ja toimivia perusasioita, sitä vähemmän mukaan mahtuu sattumaa, selittelyä ja satunnaisvaihtelua!

Sattumankin osuus myynnistä on kiistaton, mutta kun perusasiat ovat kunnossa, kaava näyttää tältä:

  • Aktiivisuus ja ajankäyttö = 12 %
  • Uusasiakashankinta = 12 %
  • Luottamus ja asiakaslähtöisyys = 12 %
  • Kartoitus ja lisämyyntitaito = 12 %
  • Arvomyynnin taito = 12 %
  • Kaupan klousaamisen taito = 12 %
  • Myyntitaitojen jatkuva kehittäminen = 12 %

+

  • Sattuma ja satunnaisvaihtelu = 16 %

Yksinkertaista: mitä paremmat ja ajantasaisemmat rutiinit, sitä paremmat tulokset!

Myyntitesti auttaa sinua selvittämään, millä tolalla omat ja tiimisi myyntitaidot ovat.

Maisa Durchman
Yritysvalmentaja
Maisa on asia­kas­pal­velun, myynnin sekä niiden johta­misen asian­tunteva yritys­kou­luttaja. Maisa pitää ihmis­taitoja esimiehen, myyjän ja asia­kas­pal­ve­lijan tärkeimpänä ominai­suutena. Työelämän tärkeimpiä käsitteitä ovat Maisan mielestä motivaatio, ihmislähtöisyys ja kokemus työn merkityksellisyydestä.
Lue lisää
Ilmoittaudu koulutukseen
Asiantuntijan myyntitaidot
Kirjat
Asiantuntijan myyntitaidot (e-kirja)
Lue lisää
Aiheesta lisää
Millaisen jäljen korona jättää yrityksesi imagoon?
Näin huolehdit siitä, ettei asiakastyö pääty isonkaan kriisin keskellä.
Lue artikkeli
johtamisideologia
Onko yritykselläsi varaa jättää myyjät kouluttamatta kunnolla?
Lue artikkeli