Pitkä valmennusohjelma – mitä hyötyä siitä on vai onko mitään?
Toimiiko pitkä valmennusohjelma aidosti organisaation kehittämisessä?
Päivä 1
Tässä on Mikko. Hän on matkalla töihin, sillä kello on puoli yhdeksän sumuisen harmaana marraskuisena tiistaiaamuna. Mikko istuu ratin takana autojonossa, joka nytkähtelee hiljakseen eteenpäin. Yleensä Mikko pyöräilee lyhyet työmatkansa, mutta tänään hänen on kuljettava autolla, koska 8-vuotias Niilo-poika tarvitsee iltapäivällä kyydin syntymäpäiväjuhliin.
Mikkoa harmittaa. Ruuhkassa autoilu saa hänet aina huokailemaan tuskaisesti, mutta tänään ärtymys johtuu lisäksi tulevasta työpäivästä. Mikko työskentelee 150 hengen teknologiayhtiössä. Hän vastaa firman logistiikasta ja istuu johtoryhmässä yhdessä viiden muun kanssa. Yhtiössä on käynnissä kiireiset ajat, ja omistajien asettamat paineet ovat kovat. Tuotantoa ollaan laajentamassa ja toiminta kasvaa. Jos suunnitelmat toteutuvat, yhtiö laajentaa toimintaansa ensi syksynä uudelle paikkakunnalle, ja henkilömäärä kasvaa reilulla parillakymmenellä. Kaikilla on kuitenkin jo nyt kädet täynnä töitä.
Mikonkin tehtävälista kasvaa jatkuvasti, mutta tänään hän ehtii tehdä vain murto-osan siitä, mitä pitäisi. Tänään Mikon ja muun johdon aikaa syö konsultti, joka on tilattu kertomaan totuuksia toimivasta johtoryhmätyöstä. Päivä on osa pidempää ohjelmaa, joka kestää yhteensä puoli vuotta.
Mikko ei lähtökohtaisesti vastusta työelämävalmennuksia tai itsensä kehittämistä muutenkaan. Hän uskoo kyllä tiimityönkin kehittämisen hyötyihin. Hän on muun johtoryhmän kanssa samaa mieltä siitäkin, että heidän yhteistyönsä kehittämiselle olisi ehdottomasti tarvetta. Sitä hän ei kuitenkaan ymmärrä, miksi valmennus pitää ajoittaa kiireisimpään ajankohtaan.
Kun pitkästä johtoryhmävalmennuksesta alettiin puhua, Mikko yritti ehdottaa sen sijaan joihinkin relevantteihin koulutuspäiviin osallistumista ja valmennusohjelman miettimistä myöhemmin, kun aikaa on enemmän. Muutama intensiivinen koulutuspäivä jokaista johtoryhmän jäsentä kohden ei söisi yhtä paljon tehokasta työaikaa, mutta toisi saman hyödyn.
Autojono nytkähtää vihdoin sen verran eteenpäin, että Mikko mahtuu puikahtamaan parkkihalliin vievälle luiskalle. Liikkeellelähtö on kuitenkin niin äkkinäinen, että telineessä vain puoliksi paikoillaan ollut kahvimuki kaatuu ja roiskauttaa sisältönsä suoraan tummansinisille farkuille.
Päivä 2
Jäiset lehdet rasahtelevat lenkkareiden alla. Aamu on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kirkas. Hengitys höyryten Mikko painelee pitkin lenkkipolkua koira edellään. Kun koiran hankinta tuli muutama vuosi sitten puheeksi, Mikko oli ensin vastustanut sitä. Koira kuitenkin tuli, pörröinen australianpaimenkoira Nessu, joka varasteli sukkia ja järsi pöydänjalkaa. Nyt siitä on kuitenkin kasvanut tärkeä lenkkikaveri. Jos olisi pakko, Mikko antaisi mieluummin pois vaikka autonsa kuin koiran.
Aamu on kaikin puolin parempi kuin eilen. Tänään ei tarvitsisi istua ruuhkassakaan. Ja pääsisi keskittymään omiin töihin, vaikka eilinen valmennus ylittikin Mikon odotukset. Valmentaja oli miellyttävä ja selkeästi asiansa osaava. He kirjasivat ylös valmennuksen tavoitteita ja kävivät läpi valmennusohjelman kulkua. Siihen käytettävä pitkä aika oli alkanut kuulostaa Mikosta perustellummalta, mutta hän olisi edelleen osallistunut mieluummin vaikkapa muutaman päivän kestävään koulutukseen, jolloin aikaa olisi kulunut kokonaisuudessa vähemmän.
Onneksi seuraava tapaaminen olisi vasta kuukauden päästä. Sitä ennen pitäisi tosin tehdä persoonallisuustesti ja käydä se kahden kesken läpi valmentajan kanssa. Mikko suhtautui ajatukseen skeptisesti, persoonallisuustesteistä tuli lähinnä mieleen naistenlehtien hömppätestit. Hän päätti kuitenkin antaa sille mahdollisuuden, koska valmentaja vaikutti uskottavalta.
Päivä 29
Mikko seisoo kokoushuoneen seinän vieressä. Muu johtoryhmä on asettunut samalle seinästä seinään kulkevalle suoralle, kukin omalle kohdalleen. Maassa on lappuja, joiden numerot suurenevat ikkunaseinää kohti mentäessä.
On valmennusohjelman toinen tapaaminen. Tapaamisessa käydään läpi johtoryhmän Big Five -persoonallisuusprofiileja ja sitä, mitä ne tarkoittavat koko tiimin näkökulmasta. Kokoushuoneeseen rakennetun janan on tarkoitus kuvata johtajille konkreettisesti, miten he eroavat toisistaan, ja mitä yhteistä he voivat löytää.
Mikko on käynyt oman profiilinsa valmentajan kanssa läpi jo edellisellä viikolla. Tuolloin hän yllättyi persoonallisuustestin tarkkanäköisyydestä, sillä se kuvasi hänen luonnettaan varsin osuvasti. Testiä tehdessään Mikko oli epäillyt sen hyötyjä. Kysymykset olivat niin yksinkertaisia, ettei hän uskonut niiden pystyvän kaivamaan mitään kovin syvällistä esiin kenestäkään.
Johtoryhmän personaallisuuspiirteiden läpikäynti on loppusuoralla. Mikon mielestä tilaisuus on ollut hyödyllinen, sillä se on avannut johtoryhmän jäsenten välisiä eroja ja yhteneväisyyksiä konkreettisesti. Ne ovat tietysti tulleet esille aiemminkin, mutta nyt konflikteille ja väärinymmärryksille tuntuu löytyneen järkevämpiä perusteita.
Päivä 67
Mikko on ehtinyt lukea Pupu Tupuna -satua pitkälle yli puolivälin ennen kuin huomaa Lumin nukahtaneen. Tyttären posket hehkuvat kuumeisen punaisina, kun tämä retkottaa sohvalle rakentamansa tyynyvuoren päällä. Oli ollut Mikon vuoro jäädä kotiin hoitamaan flunssaista lasta, joka on sairastanut jo pari päivää. Välipäivä kotona sopii Mikolle, sillä hän tuntee päänsä olevan edelleen pyörällä eilisen valmennusohjelmatapaamisen vuoksi.
Mikko ei ole luonteeltaan tunteellinen ihminen, ei ainakaan sellainen, joka näyttää tunteensa julkisesti. Hän ei ollut millään osannut varautua purkaukseen, joka tilaisuudessa oli yllättänyt.
Valmentaja laittoi heidät nimeämään kaikista johtoryhmän jäsenistä kolme asiaa, joita arvostaa. Sitten ne piti lausua suoraan jokaiselle. Mikko itse sai kiitosta järjestelmällisyydestään ja uskalluksestaan olla rohkeasti eri mieltä asioista, joita monen olisi ollut helpompi vain myötäillä. Häntä kiitettiin luotettavuudesta ja omien sanojen takana seisomisesta. Siinä vaiheessa, kun henkilöstöjohtaja kertoi arvostavansa Mikon taitoa antaa palautetta, kurkkuun nousi yhtäkkiä sinne kuulumaton pala. Saadessaan kiitosta joustavuudestaan Mikko ei pystynyt enää pidättelemään kyyneliään. Kun ne kerran pääsivät virtaamaan, niistä ei ollut tulla loppua.
Tilaisuus sai tunteet pintaan muillakin. Tähän asti Mikko on suhtautunut epäilevästi valmennuksissa välillä käytettyihin harjoituksiin. Valmentaja antaa heille usein tehtäviä, joista kyllä herää paljon keskustelua, mutta jotka tuntuvat Mikosta välillä kuin paluulta yläasteelle.
Vaikutus on kuitenkin kiistaton. Varsinkin eilinen toi etäisiä kollegoita äkkiä lähemmäs toisiaan. Ihmisiähän tässä kaikki vain ollaan, ja tavoitteet ovat yhteiset, vaikka omilla tonteilla enimmän osan aikaa pyöritäänkin.
Mikko kumartuu rapsuttamaan jalkojen juureen istahtanutta Nessua. Sitten hän kurottautuu nostamaan työkoneen syliinsä sohvapöydältä. Silmät meinaavat kostua vieläkin, jos jää liikaa kiinni eilisen tunnelmiin.
Päivä 103
Jotain on muuttunut oleellisesti tammikuussa pidetyn valmennustilaisuuden jälkeen, sen, joka herkisti useimmat johtoryhmän jäsenet. Tai sitten se on aurinko, joka on alkanut taas näyttäytyä pitkän pimeän jakson jälkeen. Töihin polkiessaan Mikko tuntee, kuinka kasvoille osuva auringonvalo lämmittää jo.
Tänään on valmennusohjelman neljäs lähitapaaminen. Mikko menee sinne mielellään. Hän on iloinen siitä, ettei hänen ehdotuksensa lyhyestä intensiivikoulutuksesta pitkän valmennusohjelman sijaan mennyt syksyllä läpi. Pitkä ohjelma on antanut tilaa asioiden syvälliselle pohdinnalle. Johtajakollegat ovat tulleet tutummiksi ja ryhmä on alkanut hitsautua yhteen hiukan huomaamattakin.
Valmennusohjelma on myös hidastanut organisaation muutosprojektia vähemmän kuin Mikko pelkäsi. Kiireitä on ollut, mutta tilannetta on helpottanut se, ettei valmennusohjelman lähitapaamisia ole ollut loppujen lopuksi montaa. Välitehtävät on voinut aikatauluttaa omien töiden mukaan.
Kun Mikko kurvaa työpaikan pihaan ja työntää pyörän telineeseen, hän huomaa unohtaneensa kotiin repun, jossa työvaatteet ovat. Enää sitä ei ehdi hakea, sillä valmennus alkaa kymmenen minuutin päästä. Ei auta kuin istua aamupäivä pyöräilytrikoissa ja kuunnella siitä kuittailua seuraavat pari viikkoa.
Päivä 162
Sade rummuttaa rytmikkäästi Mikon työhuoneen ikkunaa. Autot matelevat alapuolella jonoissa, ja bussipysäkin katos täyttyy hiljakseen kotiinpäin suuntaavista työmatkalaisista. Mikonkin päivä on täynnä, mutta hän on päättänyt juoda rauhassa vielä yhden kahvikupillisen. Taukotilaan on tuotu uusi kahvikone, ja sen tuotokset ovat huomattavasti parempia kuin edellisen. Mikon kofeiinin kulutus on kasvanut korkeammaksi kuin hän itse haluaa. Sille pitäisi tehdä jotain, heti kun kehityskeskustelurumba on saatu päätökseen.
Jokakeväinen ja -syksyinen pyöritys on vienyt Mikolta tällä kertaa vähemmän voimia kuin yleensä. Edellisessä valmennustapaamisessa he kävivät pitkän keskustelun siitä, mitä kehityskeskusteluilla on ylipäänsä tarkoitus saavuttaa, ja mitä kannattaa huomioida varsinkin nyt, kun isot muutokset ovat käynnissä ja moni työntekijä karvat pystyssä. Syksyllä Mikonkin alaisten määrä kasvaisi muutamalla.
Valmennuksen jälkeen vuosia käytössä olleet kehityskeskustelulomakkeet lensivät roskiin. Mikko on ehtinyt käydä nyt puolet kevään keskusteluista, joissa on kysellyt työntekijöiltään organisaatiomuutoksen aiheuttamia tunnelmia ja toiveita jatkosta. He ovat syventäneet perinteistä missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua -kysymystä rakentamalla pienistä askelista koostuvia tavoitepolkuja. Mikko on oppinut joistain alaisistaan enemmän kuin koko sinä aikana, jona on heidät tuntenut. Hän on jopa nauttinut keskusteluista, ja vaikka päivät ovat olleet raskaita, ne ovat tuntuneet myös tarpeellisilta.
Mikko kippaa mukin pohjalta viimeiset kahvipisarat kurkkuun. On aika lähteä kotiin, ettei Nessun lenkkien väli veny liian pitkäksi. Mikko on tänäänkin töissä pyörällä, mutta repusta löytyy onneksi sadetakki.
Päivä 198
Mikko seisoo leikkipuiston laidalla valmiina ryntäämään apuun, jos kiipeilytelineen huipulla taiteileva Lumi joutuu ongelmiin. Tyttö on jo ketterä, mutta varmuuden vuoksi Mikko ei anna huomionsa herpaantua. Kun Lumi kipuaa alas telineeltä ja juoksee liukumäelle, Mikko istahtaa penkille.
Kesä näyttää vihdoin voittaneen sateisen ja kolean kevään. Juhannukseen on enää muutama viikko. Mikko aloittaa kesälomansa heti sen jälkeen, vaikka vielä alkuvuodesta näytti, että johtoryhmä joutuisi siirtämään lomiaan syksyyn.
Johtoryhmävalmennuskin päättyi edellisenä päivänä. Vielä marraskuussa puolen vuoden valmennusohjelma tuntui järjettömän pitkältä ja turhauttavalta, mutta nyt aika tuntuu menneen liian nopeasti. Ohjelma olisi voinut olla pidempikin, ja Mikko olisi mielellään syventynyt moniin aiheisiin vielä paremmin. Asiansa ohjelma kuitenkin ajoi ja siitä on ollut yrityksen johdolle konkreettista hyötyä. Johtoryhmän kokoukset eivät tunnu enää pakkopullalta eivätkä johtajien välit viileiltä. Myös Mikon suhde omiin alaisiin tuntuu parantuneen. Keväällä käydyt kehityskeskustelut onnistuivat madaltamaan työntekijän ja esihenkilön väliin luonnostaan kohoavaa aitaa.
Juuri koko organisaation sisäisen kommunikaation paraneminen oli yksi johtoryhmävalmennukselle syksyllä asetetuista tavoitteista. Tuolloin Mikko ei edes nähnyt kommunikoinnissa suurta ongelmaa, mutta nyt taaksepäin katsottaessa kehityskaari on melkoinen. Myös muut tavoitteet täyttyivät, eikä valmennusohjelma vienyt niin paljon aikaakaan kuin Mikko alkuun pelkäsi. Onneksi se mahdutettiin ennen organisaatiomuutoksen konkreettista aloittamista, sillä se antoi johtoryhmälle muutokseen oikeasti hyödyllisiä lisätyökaluja.
Lumi on saanut tarpeekseen liukumäestä ja ilmoittaa haluavansa kotiin. Mikko nousee penkiltä. He voisivat käydä hakemassa vielä matkan varrella olevasta kioskista jäätelöt ensimmäisen lämpimän kesäpäivän kunniaksi.
