Tökkiikö tiimityö? Huipputiimin takaa löytyy Ikea-efekti
Avoimuus, keskinäinen luottamus, sujuva vuorovaikutus. Kannustava ilmapiiri, jossa mielipiteensä uskaltaa tuoda esille. Työkavereiden tuki ja rehellinen, aidosti rakentava palaute. Unelmatiimin ominaisuuksia on helppo listata, mutta miten tehokas tiimityö saavutetaan?
Se, kuinka tiimityö toimii ja saavutetaanko tavoitteet, riippuu tietysti paljon tiiminvetäjän omistautumisesta ja johtamistaidoista, mutta ei hänkään saa yksin hommaa toimimaan. Ei, vaikka kuinka sukkuloisi tiimiläisen luota toisen luo ja heittelisi ilmaan kuhunkin tilanteeseen sopivia johtajuusoppeja kuin kanoille jyviä.
Tiimin jäsenen vastuulla on tietysti se, että hän hoitaa työnsä kunnolla. Mutta mihin asti se riittää? Pallon voi hyvin viskata takaisin, kun tiimiläinen seuraavan kerran kertoo toivovansa sitä sujuvaa vuorovaikutusta tai kannustavaa ilmapiiriä. Mitä hän itse tekee sen eteen, että kaikki ymmärtävät toisiaan ja uskaltavat sanoa mielipiteensä ääneen? Odotuksista muita kohtaan pitäisi heijastua myös odotukset itseä kohtaan.
Tiimiläinen sitoutuu, kun saa työstään jotain (muutakin kuin rahaa)
Tiimitoiminnan tehokkuuden ja sitoutumisen kannalta on olennaista, että tiimin jäsen
- ymmärtää, kuinka hänen työnsä linkittyy isompaan kokonaisuuteen. Kokeeko hän tiimitoiminnan itselleen hyödylliseksi? Vai onko se samanlainen, epämukava mutta pakollinen, osa työtä kuin toimitusjohtajan muka-kannustava puheenvuoro pikkujouluissa ennen baarin aukeamista?
- pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan ja saa uusia haasteita, jotka tuovat merkityksellisyyden tunnetta mutta eivät kuormita liikaa. Jotta tiimin eri vahvuudet pääsisivät tehokäyttöön, myös muiden tiimiläisten on hyvä olla perillä tiimitovereidensa osaamisesta ja persoonallisuudesta.
- saa vaikuttaa itselleen luontevimmalla tavalla. Päätöksenteko tiimissä toimii, kun jäsenten eri rooleja ja osaamista osataan hyödyntää. Tiimin jäsenet ottavat luonnostaan erilaisia rooleja. Niistä jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, ja jokaista tarvitaan. Tunnetuin roolijako lienee Belbinin yhdeksän roolin tiimi.
Tiimityö rakentuu yhdessä tekemällä
Osallistumisen hyötyjä kuvaa hyvin kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttava Ikea-efekti. Se on kognitiivinen vinouma, jossa henkilö arvostaa valmiin sijaan paljon enemmän tuotetta, jonka kokoamiseen on itse osallistunut. Myös tiimin jäsen arvostaa tiiminsä päätöksiä paljon enemmän, jos hän on päässyt vaikuttamaan niihin itse. Kehitysideatkin toimivat paremmin, kun ne tulevat tiimin sisältä eivätkä ulkopuolelta valmiiksi tarjoiltuna.
Vähintään tiimin yhteiset pelisäännöt kannattaa suunnitella niin, että jokainen tiimiläinen pääsee vaikuttamaan. Pelisääntöjä voi laatia esimerkiksi:
- Työn tekemisen tavoista
- Sisäisestä yhteydenpidosta
- Asiakaspalvelusta
- Toiminnan kehittämisestä
- Ongelmien ratkaisemisesta ja päätösten tekemisestä
Lisää eväitä huipputiimin rakentamiseen tarjoaa Tiimiflow-opas.
Artikkelia muokattu 4.4.2022.