Jari Salminen

Lähikoulutus

Tiimin suorituskykyloikka 2026

Koulutuspaikka:

Heymo1, Miestentie 5, Espoo

Ilmoittaudu koulutukseen

Vapauta tiimisi koko potentiaali – enemmän tuloksia, vähemmän hukkatyötä!

Tiimityön hyödyistä on puhuttu pitkään, mutta silti liian monessa tiimissä merkittävä osa työajasta hukkuu fokuksen hajanaisuuteen, epäselviin vastuihin ja tiedonkulun ongelmiin. Tiimitoiminnan kaikkia hyötyjä ei saavuteta ja tiimin jäsenten voimavarat jäävät vajaakäytölle. Useimmiten ongelmana ei ole tiimin jäsenten osaamisen tai motivaation puute, vaan tapa, jolla tiimityötä johdetaan.

Tiimin suorituskykyloikka 2026 on käytännönläheinen, tutkimukseen perustuva työpaja, jossa osallistujat analysoivat oman tiiminsä toimintaa ja rakentavat tiimilleen konkreettisen 90 päivän kehittymissuunnitelman toiminnan tehostamiseksi. Tavoitteena on keskittää tiimin voimavarat arvoa tuottavaan työhön, vahvistaa sisäistä yhteistyötä ja nopeuttaa tulosten syntymistä.

Jo parin tunnin viikoittainen säästö kuuden hengen tiimissä tarkoittaa noin 600 tuntia vapautunutta työaikaa vuodessa – noin 15 työviikon työpanosta. Merkittävimmät hyödyt syntyvät kuitenkin strategisesta ohjautuvuudesta, paremmasta päätöksenteosta, sujuvammasta yhteistyöstä, toiminnan laadun parantumisesta ja tiimiälyn hyödyntämisestä. Kyse on merkittävästä vaikutuksesta tiimin suorituskykyyn.

Mitä 10–20 prosentin parannus resurssien hyödyntämisessä tarkoittaisi teidän tiimillenne?

Miksi tämä valmennus on erilainen?

Suorituskykyloikka ei ole perinteinen valmennus, vaan työpaja, jossa paneudutaan neljään tiimin suorituskykyä vahvistavaan vipuvoimaan, joiden avulla osallistujat tunnistavat oman tiiminsä tilanteen ja tärkeimmät kehityskohteet. Tiimin tehokkuuteen keskeisesti vaikuttavat vipuvoimat ovat:

Fokusvoima kertoo, miten tehokkaasti tiimin voimavarat on kohdistettu tärkeimpien tavoitteiden saavuttamiseen. Työpaja auttaa keskittämään resurssit tiimin tavoitteiden kannalta tärkeimpiin kohteisiin.

Toteutusvoima kertoo, miten tehokkaasti tiimi pystyy toimeenpanemaan tehdyt päätökset ja saavuttamaan asetetut tulokset. Työpaja auttaa muuttamaan päätökset näkyviksi tuloksiksi.

Yhteistyövoima kertoo, miten tehokkaasti tiimi toimii yhteen ja hyödyntää yhteistyöstä saatavia etuja työssään. Työpaja auttaa hyödyntämään tiimiälyä ja toimivan yhteistyön etuja.

Uudistumisvoima kertoo tiimin kyvystä uudistua ja oppia tehokkaasti. Työpajassa löydetään yhdessä keinoja vahvistaa tiimin muutoskyvykkyyttä ja oppimiskykyä.

Mitä valmennus auttaa ratkaisemaan?

Valmennuksen jälkeen osallistuja osaa:

  • Kohdistaa tiimin voimavarat tuottavimpiin kohteisiin
  • Selkeyttää tavoitteita, vastuita ja työnjakoa
  • Vähentää tiiminsä hukkatyötä ja päällekkäistä tekemistä
  • Nopeuttaa päätöksentekoa ja lisätä työn sujuvuutta
  • Vähentää kokous- ja informaatiokuormaa
  • Vahvistaa psykologista turvallisuutta
  • Rakentaa jatkuvan oppimisen toimintatapoja

Mitä osallistuja saa mukaansa?

Valmennuksesta ei lähdetä pelkkien muistiinpanojen kanssa. Osallistuja saa käyttöönsä:

  • Tiimin suorituskykyprofiilin
  • Neljän vipuvoiman analyysin
  • Kolme tärkeintä kehitystoimenpidettä omalle tiimille
  • 90 päivän kehittämissuunnitelman ja selkeät mittarit kehittymisen seuraamiseen
  • Taitava tiimivalmentaja -e-kirjan

Tutkimukseen perustuva sisältö

Valmennus perustuu kansainväliseen tiimi-, johtamis- ja työpsykologiseen tutkimukseen. Sisältö yhdistää tutkimustiedon käytännön työkaluihin, joiden avulla osallistujat kehittävät tiiminsä suorituskykyä, yhteistyötä ja uudistumiskykyä. Keskeisiä tutkimuslähteitä ovat muun muassa:

  • Google Project Aristotle – korkean suorituskyvyn tiimien menestystekijät
  • Patrick Lencionin tiimityön toimintahäiriöitä kuvaava viitekehys
  • Job Demands–Resources (JD-R) -malli (Arnold Bakker & Evangelia Demerouti) työn imun ja suorituskyvyn kehittämisessä
  • Amy Edmondsonin tutkimukset psykologisesta turvallisuudesta ja oppivista tiimeistä
  • Anita Woolleyn tutkimukset kollektiivisesta älykkyydestä (Collective Intelligence)
  • Tutkimukset jaetuista mentaalimalleista (Shared Mental Models) ja transaktiivisista muistijärjestelmistä (Transactive Memory Systems)
  • Gallupin kansainväliset tutkimukset työn imusta, vahvuuksien hyödyntämisestä ja sitoutumisesta
  • Tutkimukset kognitiivisesta kuormituksesta, keskeytyksistä, tiedolla johtamisesta sekä ihmisen ja tekoälyn yhteistyöstä (Human–AI Teaming)

Valmennuksessa tutkimustieto muutetaan konkreettisiksi toimintamalleiksi, joiden avulla osallistujat rakentavat omalle tiimilleen käytännöllisen 90 päivän kehittämissuunnitelman.

Kenelle

Valmennus sopii erityisesti:

  • Esihenkilöille
  • Tiiminvetäjille
  • Projektipäälliköille
  • Kehitys- ja muutoshankkeiden vetäjille
  • HR-asiantuntijoille
  • Kaikille, jotka haluavat rakentaa tuloksellisemman ja paremmin toimivan tiimin

Valmennus sisältää:

  • Tiimin suorituskykyprofiili, jossa arvioidaan fokus, yhteistyö, päätöksenteko, oppiminen, muutoskyvykkyys ja tekoälyn hyödyntäminen
  • Työpaja Espoossa
  • Materiaalit
  • Neljän vipuvoiman analyysi
  • 90 päivän kehittymissuunnitelma
  • Taitava tiimivalmentaja -e-kirja
  • Osallistumistodistus

Varmista paikkasi! Työpajan ryhmäkoko on rajoitettu, jotta jokainen osallistuja saa henkilökohtaista sparrausta oman tiiminsä kehittämiseen.

Kurssiohjelma

Valmennuspäivän sisältö ja aikataulu

08:30
Aamiainen
09:00
Korkean suoritustason tiimit vuonna 2026 – mikä erottaa parhaat muista?
  • Työelämän uudet suorituskykyhaasteet
  • Mistä tunnistaa korkean suoritustason tiimin?
  • Miksi tiimit eivät saavuta potentiaaliaan?
  • Tuottavuuden näkymättömät esteet
  • Kognitiivinen kuormitus ja jatkuvat keskeytykset
  • Turhan työn tunnistaminen
Harjoitus: Mitä oman tiimin suorituskykyprofiili kertoo?
09:30
Fokusvoima – suojele huomio tärkeimpiin asioihin
  • Priorisointi käytännössä
  • Kognitiivinen kuormitus ja keskeytykset
  • Työn virtaavuus ja keskeneräisen työn vähentäminen
  • Fokusjohtaminen tiimissä
Harjoitus: Huomioauditointi ja kolme tärkeintä fokusparannusta
10:45
Tauko
11:00
Yhteistyövoima – luottamuksesta sujuvaan yhteistyöhön
  • Yhteistyön voima ja tiimiäly
  • Mitä korkean suorituskyvyn tiimit tekevät eri tavalla?
  • Vastuiden ja päätöksenteon selkeys
  • Luottamus ja avoin suorituskulttuuri
  • Psykologinen turvallisuus käytännön työkaluna
Yhteistyön kitka-analyysi ja suunnitelma yhteistyön pullonkaulojen poistamiseksi
12:00
Lounas
13:00
Toteutusvoima – päätöksistä tuloksiksi
  • Mikä saa ihmiset antamaan parastaan?
  • Työn imu ja sitoutuminen
  • Osaamisen ja vahvuuksien hyödyntäminen
  • Tekoälyn vaikutukset työn organisointiin
  • Työn näkyvyys ja vastuunjako
  • Miten vapautetaan aikaa arvoa tuottavaan työhön?
  • Toteutuskyvyn vahvistaminen
Miksi päätökset eivät etene? Kolme nopeaa suorituskykyparannusta
14:00
Tauko
14:15
Uudistumisvoima – nopeammin oppiva tiimi
  • Mikä tekee tiimistä muutoskykyisen?
  • Jatkuvan oppimisen kulttuuri
  • Tiimin kriittisen osaamisen arviointi
  • Tiimi muutoksessa tekoälyn aikakaudella
Uudistumisvoiman arviointi ja suunnitelma muutoskyvyn vahvistamiseksi
15:00
Suorituskykyloikka
  • Konkreettinen 90 päivän toimintasuunnitelma tiimin toiminnan tehostamiseksi
16:00
Yhteenveto ja seuraavat askeleet
  • Kolme tärkeintä oivallusta ja ensimmäinen konkreettinen askel seuraavalle viikolle
16:15
Tilaisuus päättyy

Hinta

Tilai­suuden hinta on 1190€/​hlö + alv 25,5%, joka sisältää koulu­tus­ma­te­ri­aalin, tiimin suorituskykyprofiilin, työpajan Espoossa, neljän vipuvoiman analyysin, 90 päivän kehitymissuunnitelman, Taitava tiimi­val­mentaja – e-kirjan, osallistumistodistuksen sekä lounaan ja kahvi­tar­joilut lähipäivän aikana. Tiedustele ryhmäalennusta tai pyydä tarjous yrityksellesi räätälöidystä koulutuksesta tästä.

Ilmoittautuminen

24.9.2026 klo 09.00-16.15
19.11.2026 klo 09.00-16.15
jari-salminen

Kouluttaja

Jari Salminen

045 7870 8259
KTT Jari Salminen on johtamisen tutkija, tietokirjailija ja yksi Suomen kokeneimmista yritysvalmentajista. Hän on valmentanut yli 15 000 johtajaa, esihenkilöä ja asiantuntijaa, kirjoittanut 16 johtamista käsittelevää teosta sekä tehnyt pitkäjänteistä tutkimus- ja kehitystyötä johtamisen, organisaatioiden suorituskyvyn ja työelämän uudistumisen parissa. Yli 30 vuoden kokemus on rakentanut hänelle poikkeuksellisen laaja-alaisen ymmärryksen liiketoiminnasta, yritystaloudesta ja johtamisesta niin suurissa konserneissa kuin pk-yrityksissä ja asiantuntijaorganisaatioissakin.

Erityisosaamisalueet

  • Tiimityö
  • Esihenkilötyö
  • Osaa­misen kehit­tä­minen
  • Moti­vaation johtaminen

Kirjat

Hybridijohtaminen e-kirja

Hybridijohtaminen (e-kirja)

Lue lisää

Artikkeleita aiheesta

Tunnista tiiminvetäjän 4 oleellista tehtävää
Tuore tiiminvetäjä, ota nämä asiat huomioon
Mikko-brik
Onko yrityksessäsi useita koulutuksesta kiinnostuneita ? Kysy ryhmäalennusta tai pyydä tarjousta räätälöitynä organisaatiollesi.