Hoas

Erilaisia valmennuskokonaisuuksia vuosien saatossa

Hoas-Brik

Brik on pitänyt Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasille vuosien saatossa useita erilaisia koulutuksia eri aiheista. Valmennusta on järjestetty esimerkiksi tiiminvetäjille, projektityön sujuvoittamiseksi henkilöstölle sekä palautteen antamisen tueksi esimiehille.

Tiiminvetäjien koulutuksesta on jo useampi vuosi. Tuolloin valmennuskokonaisuus sai kiitosta erityisesti käytännönläheisyydestään:

”Aidosti käytännönläheinen lähestymistapa, jota vielä edesauttoi se, että virinneelle keskustelulle ja elävän elämän esimerkeille annettiin tilaa ja aikaa, eikä väkisin viety koulutuskertoja eteenpäin suunnitellulla raamilla. Tästä johtuen koulutuksesta oli todella hyötyä omaan työhön, eikä jäänyt liian teoreettiselle tasolle”, kiittää eräs tiimivalmennukseen osallistunut.

”Todella asiaansa perehtynyt ja kaikin puolin monipuolisen osaamisen omaava kouluttaja”, kommentoi toinen.

Koulutuksesta oli todella hyötyä omaan työhön.

Syksyllä 2020 pidetty projektivalmennus järjestettiin etänä. Myös se sai paljon kiitosta:

”Koulutus vastasi hyvin odotuksiani. Hyödyllisintä olivat mielestäni webinaari ja siellä käydyt keskustelut, jotka herättelivät ajatuksia. Näitä asioita on hyvä välillä pohtia ääneen työkavereiden kanssa ja jakaa kokemuksia. Videot olivat hyvin informatiivisia ja selkeitä, niitä katsoi oikein mielellään. Opin uutta ja sain uusia ajatuksia omaan työhöni.”

”Osallistuin koulutukseen avoimin mielin ja sain paljon hyödyllistä, käytännönläheistä tietoa. Videot olivat sopivan mittaisia ja pidin paljon kouluttajan esiintymistavasta – kiitos siitä, oli helppo seurata!”

Hoasin HR-päällikkö Riitta Sorjonen löysi Brikin aikoinaan käytyään itse avoimessa valmennuksessa.

”Olemme saaneet Brikiltä toistuvasti käytännönläheistä, hyödyllistä, asiantuntevaa ja hyviä kehitysehdotuksia sisältävää koulutusta. Tästä syystä olemme käyttäneet Brikin palveluita jo useamman kerran”, hän kertoo.

Tutustu asiakaskeisseihin

NORMET OY

Esihenkilöiden ja tiiminvetäjien valmennuksella apua vuorovaikutukseen ja palautteen antamiseen

Brik toteutti Normetille esihenkilöiden ja tiiminvetäjien valmennusohjelman, joka tuki tehokkaasti uuden päivittäisen johtamisen tueksi otetun järjestelmän käyttöönottoa.

Lue lisää
LAB-Ammattikorkeakoulu

Johtamisen ja esihenkilötyön kehittämisellä kohti yhteisöllistä tiimitoimintaa

Brik toteutti LABille johtamisen ja esihenkilötyön kehittämisprojektin, joka tuki siirtymistä kohti yhteisöllistä tiimitoimintaa.

Lue lisää
Tukes

Johtoryhmätyön kehittämistä pitkän valmennusohjelman avulla

Brik auttoi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) johtoryhmää kehittämään yhteistyötään ja tehostamaan johtamistaan. Persoonallisuuskartoitusten avulla johtoryhmälle saatiin rakennettua juuri sille sopivat käytänteet.

Lue lisää
EC Electro Center

Monipuolinen valmennus tarjosi tiiminvetäjille ideoita, jotka pääsivät heti käyttöön

Brik räätälöi EC Electro Centerin tuotannon tiiminvetäjille valmennuksen, joka tarjosi kattavan tietopaketin eri osaamisalueista. Koulutukseen lähdettiin, koska tiiminvetäjien tehtävät kaipasivat yhtenäistämistä ja kirkastamista.

Lue lisää
Mela

Räätälöinti linkitti valmennuksen opit suoraan uusien esihenkilöiden työhön

Brikin suosittu Uuden esimiehen tehovalmennus räätälöitiin Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan tarpeisiin. Uusien esihenkilöiden lisäksi myös kokeneemmat konkarit saivat koulutuksesta paljon irti.

Lue lisää
Karelia-ammattikorkeakoulu

Valmennusta itseohjautuviksi muuttuville tiimeille

Karelia-ammattikorkeakoulu aloitti vuonna 2020 muutoksen kohti itseohjautuvaa tiimiorganisaatiomallia. Muutos tapahtuu vähitellen, ja Brik on mukana valmentamassa tiimejä. Muutos alkoi kolmen tiimin pilotoinnilla syksyllä 2020.

Lue lisää
Turun yliopisto

Vuorovaikutteinen ja osallistava valmennusohjelma esihenkilöille

Brik on toteuttanut Turun yliopiston esihenkilövalmennusohjelman vuosina 2019, 2020 ja 2021.

Lue lisää