Brik räätälöi EC Electro Centerin tuotannon tiiminvetäjille valmennuksen, joka tarjosi kattavan tietopaketin eri osaamisalueista. Koulutukseen lähdettiin, koska tiiminvetäjien tehtävät kaipasivat yhtenäistämistä ja kirkastamista.
”Valitsimme Brikin, koska halusimme kokonaisvaltaisen koulutuspaketin tuotannon avainpelaajille. Haimme uusia ajattelutapoja ja menetelmiä kojeistoasennuksen sähköistyvään maailmaan. Brikiltä löytyi juurikin monipuolinen koulutus, kertoo EC:n tuotantopäällikkö Tommi Ylitalo.
Räätälöity valmennus piti sisällään kaksi lähikoulutuspäivää EC:n tiloissa. Ensimmäisenä koulutuspäivänä käsiteltiin tiimitoiminnan tavoitteita, tiiminvetäjän roolia sekä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja. Toinen päivä piti sisällään ryhmädynamiikkaa, erilaisten tiimin jäsenten johtamista ja motivointia, uuden työntekijän perehdyttämistä sekä itsensä johtamista. Toisen päivän teemat valittiin täysin tilaajan ja osallistujien toiveiden mukaan.
Valmennuspäivien välissä oli kaksi viikkoa, joiden aikana osallistujat tekivät omaan arkeensa sovitetun valmentavaan johtamiseen ja palautetaitoihin liittyvän harjoitustehtävän.
”Valmennus sujui yli odotusten, koulutus oli monipuolinen ja antoi uusia näkökulmia asioihin. Tylsiä hetkiä ei ollut ollenkaan. Tuohon lyhyeen koulutukseen oli saatu sisällytettyä paljon hyviä ideoita, joita jalostamme nyt tuotannossamme eteenpäin aivan uudelta pohjalta”, Ylitalo sanoo.
Kahden koulutuspäivän aikana tiiminvetäjän eri osaamisalueita käsiteltiin laajasti, ja koulutuksen tarkoituksena olikin tarjota osallistujille aiheista kattava peruspaketti. Osallistujilla heräsi koulutuksen aikana toiveita myös syventävälle jatkokoulutukselle.
Tutustu asiakaskeisseihin
Erilaisia valmennuskokonaisuuksia vuosien saatossa
Brik on pitänyt Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasille vuosien saatossa useita erilaisia koulutuksia eri aiheista. Valmennusta on järjestetty esimerkiksi tiiminvetäjille, projektityön sujuvoittamiseksi henkilöstölle sekä palautteen antamisen tueksi esimiehille.
Lue lisääEsihenkilöiden ja tiiminvetäjien valmennuksella apua vuorovaikutukseen ja palautteen antamiseen
Brik toteutti Normetille esihenkilöiden ja tiiminvetäjien valmennusohjelman, joka tuki tehokkaasti uuden päivittäisen johtamisen tueksi otetun järjestelmän käyttöönottoa.
Lue lisääJohtamisen ja esihenkilötyön kehittämisellä kohti yhteisöllistä tiimitoimintaa
Brik toteutti LABille johtamisen ja esihenkilötyön kehittämisprojektin, joka tuki siirtymistä kohti yhteisöllistä tiimitoimintaa.
Lue lisääJohtoryhmätyön kehittämistä pitkän valmennusohjelman avulla
Brik auttoi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) johtoryhmää kehittämään yhteistyötään ja tehostamaan johtamistaan. Persoonallisuuskartoitusten avulla johtoryhmälle saatiin rakennettua juuri sille sopivat käytänteet.
Lue lisääRäätälöinti linkitti valmennuksen opit suoraan uusien esihenkilöiden työhön
Brikin suosittu Uuden esimiehen tehovalmennus räätälöitiin Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan tarpeisiin. Uusien esihenkilöiden lisäksi myös kokeneemmat konkarit saivat koulutuksesta paljon irti.
Lue lisääValmennusta itseohjautuviksi muuttuville tiimeille
Karelia-ammattikorkeakoulu aloitti vuonna 2020 muutoksen kohti itseohjautuvaa tiimiorganisaatiomallia. Muutos tapahtuu vähitellen, ja Brik on mukana valmentamassa tiimejä. Muutos alkoi kolmen tiimin pilotoinnilla syksyllä 2020.
Lue lisääVuorovaikutteinen ja osallistava valmennusohjelma esihenkilöille
Brik on toteuttanut Turun yliopiston esihenkilövalmennusohjelman vuosina 2019, 2020 ja 2021.
Lue lisää