Tukes

Johtoryhmätyön kehittämistä pitkän valmennusohjelman avulla

tukes-brik

Brik auttoi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) johtoryhmää kehittämään yhteistyötään ja tehostamaan johtamistaan. Persoonallisuuskartoitusten avulla johtoryhmälle saatiin rakennettua juuri sille sopivat käytänteet.

”Valitsimme Brikin, koska tavoittelimme toisenlaista osallistamista, kuin mitä monet työyhteisökehittäjät tarjoavat. Tykästyin myös Brikin oman toiminnan konseptiin ja siihen, että sillä on hiukan ihan omaakin tutkimusta johtamisen saralta”, kertoo Tukesin pääjohtaja Kimmo Peltonen.

Pohjalla oli myös tukeslaisten aiempia kokemuksia Brikin lyhyemmistä koulutuksista.

Useista eri tilaisuuksista koostunut valmennuskokonaisuus lähti liikkeelle Tukesin johtoryhmätyön perustan avaamisesta. Yhteisissä pohdinnoissa selkeni esimerkiksi, miksi johtoryhmä on olemassa, mikä sen rooli on suhteessa eri sidosryhmiin ja mitä johtoryhmän jäsenet yhteistyöltä odottavat.

Yhteisten harjoitusten kautta alkoi avautua sekin, millaiselta johtoryhmän työn pitäisi tulevaisuudessa näyttää – ja miltä johtoryhmä näyttää nyt suhteessa tulevaisuudenkuvaan. Mitkä ovat tämän hetken keskeisimmät haasteet, joita ratkomalla johtoryhmä pääsisi lähemmäs tulevaisuudenkuvaa?

Keskustelut syvenivät jokaiselle johtoryhmän jäsenelle tehdyn Workplace Big 5 -persoonallisuusprofiloinnin avulla. Kartoitukset avasivat esimerkiksi sitä, millaisia luontaisia vahvuuksia persoonallisuusjakauma johtoryhmälle tarjoaa ja millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Tykästyin Brikin oman toiminnan konseptiin ja siihen, että sillä on hiukan ihan omaakin tutkimusta johtamisen saralta.

Persoonallisuusjakauman kartoittaminen tuki myös johtoryhmän käytännön työn kehittämistä. Kartoituksen sekä johtoryhmän näkemien nykytilan haasteiden ja tavoitteiden perusteella Tukesin johtoryhmälle suunniteltiin esimerkiksi uudenlaiset kokoustyypit, jotka tukevat johtoryhmän työtä ja seuraavien kehittämiskohteiden työstämistä. Samalla johtoryhmälle luotiin kehittämisen malli, joka tukee johtoryhmän omaa, jatkuvaa kehittämistyötä.

Laajassa valmennuskokonaisuudessa Tukesin johtoryhmän persoonallisuutta tarkasteltiin myös Workplace Big 5 360 -kartoituksen avulla, jossa selvitetään, kuinka henkilön luontainen käyttäytyminen näkyy esimerkiksi kollegoille ja muulle henkilöstölle. Koska on olennaista, että johtaminen tapahtuu mahdollisimman paljon oman persoonan kautta, Big 5- ja Big 5 360 -kartoitusten suhteuttaminen toisiinsa auttaa tekemään johtamisesta yhtenäisempää.

”Brikin Tommi Lindholmin kanssa oli helppo asioida. Hän oli aiheeseen hyvin perehtynyt – ja oman tutkimuksen kautta sisäistettyä asiaa on helppo jakaa. Asettamani tavoitteet täyttyivät hyvin, nyt jää vain uuden oppimisen ja uusien tavoitteiden vakiinnuttaminen osaksi meidän johtoryhmämme toimintatapaa. Vaikkakin useimmille meistä Big 5 oli tuttu entuudestaan, se oli oivallinen tämän johtoryhmän dynamiikan ja johtoryhmäläisten reagointitapojen ymmärtämiseksi. Kunhan Covid-19:sta päästään, emmeköhän järjestä jonkinsorttisen muistutustapahtuman, jossa kertaamme ja reflektoimme tavoitteidemme toteutumista”, kertoo Peltonen.

”Koulutuksen rakenne oli sujuva, olemmehan kaikki tottuneet luennointiin, ryhmätyöskentelyyn ja keskusteluun. Minusta Tommilla oli kiva ja osallistava tapa johdatella keskustelua pinnalta aina syviin vesiin. Kiireisille johtoryhmäläisille kurssin rytmittäminen on yleensä aina aika suuri haaste. Tässäkin suhteessa Brik toimi minusta esimerkillisesti, ja meillä oli hyvin vähän poissaoloja. Teknisen totutuksen näkökulmasta koulutus oli hyvin onnistunut – hyvät ja selkeät materiaalit, joita oli ilo seurata. Kyllä Tommi kouluttajana onnistui esimerkillisesti”.

Tutustu asiakaskeisseihin

Hoas

Erilaisia valmennuskokonaisuuksia vuosien saatossa

Brik on pitänyt Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasille vuosien saatossa useita erilaisia koulutuksia eri aiheista. Valmennusta on järjestetty esimerkiksi tiiminvetäjille, projektityön sujuvoittamiseksi henkilöstölle sekä palautteen antamisen tueksi esimiehille.

Lue lisää
NORMET OY

Esihenkilöiden ja tiiminvetäjien valmennuksella apua vuorovaikutukseen ja palautteen antamiseen

Brik toteutti Normetille esihenkilöiden ja tiiminvetäjien valmennusohjelman, joka tuki tehokkaasti uuden päivittäisen johtamisen tueksi otetun järjestelmän käyttöönottoa.

Lue lisää
LAB-Ammattikorkeakoulu

Johtamisen ja esihenkilötyön kehittämisellä kohti yhteisöllistä tiimitoimintaa

Brik toteutti LABille johtamisen ja esihenkilötyön kehittämisprojektin, joka tuki siirtymistä kohti yhteisöllistä tiimitoimintaa.

Lue lisää
EC Electro Center

Monipuolinen valmennus tarjosi tiiminvetäjille ideoita, jotka pääsivät heti käyttöön

Brik räätälöi EC Electro Centerin tuotannon tiiminvetäjille valmennuksen, joka tarjosi kattavan tietopaketin eri osaamisalueista. Koulutukseen lähdettiin, koska tiiminvetäjien tehtävät kaipasivat yhtenäistämistä ja kirkastamista.

Lue lisää
Mela

Räätälöinti linkitti valmennuksen opit suoraan uusien esihenkilöiden työhön

Brikin suosittu Uuden esimiehen tehovalmennus räätälöitiin Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan tarpeisiin. Uusien esihenkilöiden lisäksi myös kokeneemmat konkarit saivat koulutuksesta paljon irti.

Lue lisää
Karelia-ammattikorkeakoulu

Valmennusta itseohjautuviksi muuttuville tiimeille

Karelia-ammattikorkeakoulu aloitti vuonna 2020 muutoksen kohti itseohjautuvaa tiimiorganisaatiomallia. Muutos tapahtuu vähitellen, ja Brik on mukana valmentamassa tiimejä. Muutos alkoi kolmen tiimin pilotoinnilla syksyllä 2020.

Lue lisää
Turun yliopisto

Vuorovaikutteinen ja osallistava valmennusohjelma esihenkilöille

Brik on toteuttanut Turun yliopiston esihenkilövalmennusohjelman vuosina 2019, 2020 ja 2021.

Lue lisää