Johta­misen ja esimiestyön erikoi­sam­mat­ti­lehti
insinöörijohtaja

Selviytymisopas ihmisiä johtaville insinööreille

Insinöörin suurimpiin vahvuuksiin kuuluvat suunnitelmallisuus, järjestelmällisyys ja kyky hallita isoja kokonaisuuksia. Insinöörillä on erinomainen taito tehdä tarkka suunnitelma, toteuttaa sekä seurata toteutumista järjestelmällisesti.

Ei ihme, että tällaisia tyyppejä päätyy yritysten johtajiksi. Kun insinööri hyppää asiantuntijatyöstään johtamaan ihmisiä, alkaa kuitenkin tulla ongelmia. Ihmiset eivät käyttäydy kuin koodi tai komponentit, eikä mistään ole saatavilla edes tieteellisesti todistettua hyvän johtajan kaavaa. Ei hätää. Kokosimme muutamia vinkkejä, joiden avulla insinöörijohtaja pääsee käsiksi ihmisten johtamisen saloihin.

Ongelma: Tiimissäsi on työntekijä, jonka ajatuksenjuoksua et kerta kaikkiaan ymmärrä. Hän hoitaa työnsä hyvin, mutta keskinäinen vuorovaikutuksenne ei toimi. Tuntuu, kuin puhuisitte eri kieltä.

Ratkaisu: Jos laitteeseen tulee vikaa, se etsitään ja korjataan. Jos koodi ei toimi, jossain on virhe. Kun virhe on löytynyt ja korjattu, niin johan toimii taas. Insinöörijohtajalle on tyypillistä lähestyä ongelmia siitä näkökulmasta, että jossain piilee oikea ratkaisu, joka täytyy vain löytää.

Valitettavasti sama periaate ei toimi ihmisten kanssa. Mikään ei ole mustavalkoista, ongelmiin ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua eikä jokaisen ajatus kulje tiettyä reittiä.  Silti moni insinöörijohtaja koettaa sitkeästi löytää ihmisten johtamiseen ja motivoimiseen samanlaisen simppelin pakettiratkaisun kuin tuotannon johtamiseen.

Se on turhaa. Sen sijaan kannattaa kehittää omia vuorovaikutustaitojaan. Myös erilaiset persoonallisuusprofiloinnit, parhaimpina Workplace Big Five ja RMP ovat erinomaisia työkaluja. Ne auttavat ymmärtämään, mitä toisen päässä liikkuu, mutta suoria vastauksia ongelmiin on turha odottaa niistäkään.

Ongelma: Erään tiimiläisesi kaaviossa on virhe. Virhe on hänelle jo kolmas tällä viikolla, mikä on varsin outoa, koska tavallisesti hän on yhtä tarkka kuin sinä. Hän on jo jonkin aikaa vaikuttanut myös tavallista sulkeutuneemmalta ja eristäytyy muista.

Ratkaisu: Mene juttelemaan. Kuuntele. Ole myötätuntoinen. Unohda hetkeksi se laiteongelma, jota olit parhaillasi ratkomassa.

Nyt sinulla on erinomainen tilaisuus hyödyntää sitä, missä olet luontaisesti niin hyvä. Insinöörijohtajan vahvuutena on, että hän haluaa selvittää ongelman juurisyyn. Samaa voi soveltaa ihmisiin. Jos jonkun työjälki on esimerkiksi alkanut yllättäen kärsiä tai hän on tavallista hiljaisempi, siihen on jokin syy. Koeta etsiä se, äläkä esimerkiksi automaattisesti oleta, että työntekijä ei vain halua tehdä töitään hyvin.

ihmistenjohtaminen-kalanruoto

Muista kuitenkin, että tässäkään tapauksessa ongelmaan ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua, vaikka juurisyy löytyisikin. Vain pelkkä juttelutuokio voi olla toiselle osapuolelle hyvin tärkeä hetki, vaikka se tuntuisi sinusta turhalta. Näytä, että sinäkin arvostat sitä.

Ongelma: Olet lounaalla yhdessä tiimiläistesi kanssa. Koetat käynnistää keskustelua työasioista, kun seuraan liittyy toisen osaston puolituttu, joka alkaa selostaa kovaan ääneen erikoista asiakaskohtaamistaan. Et onnistu palauttamaan keskustelua sinne, minne sen halusit.

Ratkaisu: Älä käännä aivoja off-asentoon. Vaikka keskustelu saattaa toisinaan päätyä yllättäville sivuraiteille ja omasta mielestäsi ehkä täysin epäolennaisiin aiheisiin, pidä mielesi avoimena. Asiat saattavat tuntua sinusta turhilta, vaikka ovat tärkeitä.

Parhaat innovaatiot syntyvät yleensä kummallisten asiayhteyksien kautta. Itse asiassa parasta olisi, jos fiksut eri alojen asiantuntijat saataisiin keskustelemaan enemmän keskenään ja avartamaan näkökulmiaan sen sijaan, että he keskittyisivät vain oman osaamisalan hienouteen.

Insinööriaivosi tuppaavat keskittymään faktoihin ja siihen, mikä tukee edustamaasi asiaa. Koeta pyristellä pois kuplastasi ja katsoa välillä kokonaisuutta lintuperspektiivistä. Yksityiskohdat ovat tärkeitä, mutta aina niihin – tai siihenkään, ovatko ne oikein – ei ole tarvetta puuttua. Työelämässäkin voi olla mukana ihmisläheisyyttä. Vuorovaikutustaidot eivät loppujen lopuksi ole kovin ihmeellisiä. Riittää, jos keskityt kuuntelemaan ja antamaan huomiota.

Ongelma: Työntekijäsi ovat osaavia ja haluavat tehdä oman osuutensa hyvin. Tiimi ei kuitenkaan ole hioutunut kunnolla yhteen. Tiedät, että omat johtamistaitosi kaipaavat hienosäätöä. Olisipa olemassa kaavio, joka kertoisi, kuinka hyväksi tiiminvetäjäksi tullaan.

Ratkaisu: Lakkaa etsimästä, hukkaat vain aikaasi. Kukaan ei voi sanoa, mikä on oikea tapa vetää tiimiä. Se riippuu tiimistä ja tilanteesta. Kaiken lisäksi se muuttuu, sillä toimiva tiimi ei ole staattinen tila. Hommat voivat pyöriä hetken aikaa kuin unelma, mutta sitten eteen tulee uusia ongelmia, jotka vaativat ehkä erilaista lähestymistapaa kuin aiemmat.

Joitain yleispäteviäkin ohjeita on olemassa. Tiimin vetäminen on ennen kaikkea kysymysten kysymistä – ja vastausten kuuntelemista. Ota tiimiläisesi mukaan päätöksentekoon. Kysy heiltä itseltään, mitä he toivovat ja millaisena he tiiminsä kokevat.

Ongelma: No niin, olet kuunnellut neuvoja ja ottanut tiimisi mukaan päätöksentekoon. Se tuntuu toimivan, ja erinomaisiakin ideoita on syntynyt. Sitten se tiimisi jäsen, jonka ajatuksenjuoksua et edelleenkään ymmärrä, heittää ilmoille mielestäsi täysin epärelevantin kehitysidean.

Ratkaisu: Taas sitä avointa mieltä. Muutama vuosi sitten ilmestyneessä väitöskirjassa todettiin, että johtajalla on erittäin suuri vaikutus organisaation ja yksilöiden luovuuteen. Ja luovuutta varten tarvitaan juuri niitä pähkähullulta kuulostavia ideoita, vapautta kokeilla ja, kyllä vain, vapautta tehdä myös virheitä.

”Kun alat tunnistaa omia käyttäytymiskaavojasi, voit alkaa muuttaa niitä. Luovien alaisten inspirointi ja älyllinen yllyttäminen ei ymmärrettävästi ole kovinkaan helppoa, kun olet tottunut käyttämään muita vahvuuksiasi. Tulosten mukaan tässä voi auttaa keskittyminen myös oman tunneälyn kehittämiseen, eli muiden tunteet huomioimalla ja niistä aidosti välittämällä voi kehittää omaa johtajuutta”, Transformational leadership and leading creativity -väitöskirjan kirjoittanut Piia Uusi-Kakkuri kommentoi.

Ekstravinkki: Jos olet todella vahva insinöörijohtaja, etsi työpariksesi toisenlainen, innostava ja ihmisläheinen tyyppi. Opettele ottamaan hänen kommenttinsa huomioon. Hän todennäköisesti hyötyy sinun seurastasi yhtä paljon kuin sinä hänen.

Lisää varmuutta ihmisten johtamiseen saat Uuden esihenkilön tehovalmennuksesta.

Artikkelia päivitetty 14.9.2022.

Annina Eklund
Annina Silvonen
Yritysvalmentaja
Osaamisen kehittämiseen, tiimityöhön ja perehdytykseen erikoistunut Annina Silvonen on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja sertifioitu RMP Motivaatiovalmentaja. Annina on erityisen kiinnostunut yksilöiden ja tiimien potentiaalin kartoittamisesta ja kehittämisestä. Kouluttajana Anninan vahvuuksiin kuuluu välittömän ja avoimen ilmapiirin luominen ja monimutkaistenkin asioiden selittäminen selkeällä tavalla.
Lue lisää
Ilmoittaudu koulutukseen
Taitava tiimivalmentaja
Kirjat
Taitava tiimivalmentaja – Miten saan tiimiflown virtaamaan? (e-kirja)
Lue lisää
Aiheesta lisää
Millainen on toimiva etätiimi?
Tutkimukset viittaavat siihen, että virtuaalisilla tiimeilläkin on eväät kehittyä yhtä älykkäiksi kuin samassa toimipaikassa toimivilla tiimeillä.
Lue artikkeli
myyntitesti
Lähijohtajan vuorovaikutustaidot ennustavat johtamisen onnistumista
Lue artikkeli