Persoonallisuuspiirteet työelämässä – ”Niissä kaikissa on vahvuus ja varjopuoli”
Mitkään persoonallisuuspiirteet eivät ole hyviä tai huonoja. Työelämässä menestymistäkään persoonallisuus ei määritä, mutta persoonallisuusprofilointi kannattaa.
Korona keikautti työelämän päälaelleen monessa mielessä. Esimerkiksi keskimääräistä ekstrovertimmalle ihmiselle, joka viihtyy perinteisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, eristyksen ja etäyhteyksien kautta toimiminen on voinut olla yllättävän raskasta.
Jokaisen esimiehen olisikin hyvä tuntea työntekijänsä. Psykologi Joni Martikaisen mukaan Workplace Big Five -persoonallisuusprofilointi antaa ihmisen persoonallisuudesta hyvän yleiskuvan.
”Persoonallisuuspiirteiden kautta voi hahmottaa työntekijöitä ja miettiä, mitkä kenenkin tarpeet ovat”, hän sanoo.
Samalla kannattaa pitää mielessä, että jokaiseen persoonallisuuspiirteeseen liittyy sekä vahvuuksia että haavoittuvuuksia suhteessa tilanteeseen. Jos ympäristö muuttuu radikaalisti, myös piirteen sopivuus muuttuu.
Esimiehen kannattaa tuntea myös itsensä vähintään Big Fiven tasolla.
”Big five -arviointi antaa pääpiirteiden tasolla hyvän kuvan persoonallisuuden yleisrakenteista ja toimivan pohjan kaikelle muulle jatkoarvioinnille. Alapiirretasolla arvio syvenee entisestään. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi yksittäisten ongelmakohtien, kuten sosiaalisten konfliktien pohtimisessa”, Martikainen sanoo.
Hänen mukaansa esimiehelle on myös hyödyksi aidosti haluta omasta toiminnasta rehellistä palautetta. Se on kehittymisen elinehto.
”Mitä rehellisemmin itsensä näkee, sitä paremmaksi esimieheksi on mahdollisuus kehittyä.”
Workplace Big Five avaa persoonallisuuspiirteet työelämässä
Workplace Big Five -profilointi perustuu viiden suuren persoonallisuuspiirteen teoriaan. Se kuvaa ihmisten käyttäytymistä nimenomaan työelämässä, mutta perustuu samalle pohjalle kuin kaikki viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana syntyneet, tieteelliset standardit täyttävät persoonallisuusteoriat. Niistä lähes jokainen päätyy samoihin, ihmisiltä yli kulttuurirajojen ja joiltain eläimiltäkin löytyviin persoonallisuuspiirteisiin, vaikka piirteiden nimitykset voivatkin eri teorioissa hieman vaihdella.
Pääpiirteet ja niiden lukuisat alapiirteet muodostavat janoja, joille ihmisen persoonallisuus asettuu sen mukaan, kuinka voimakkaana kukin piirre hänellä esiintyy. Esimerkiksi positiivisia tunteita ja sosiaalisista tilanteista innostumista kuvaavan ekstroversion toisessa ääripäässä on introversio. Useimmat meistä sijoittuvat janoille jonnekin ääripäiden väliin ja vain harvat selkeästi jompaankumpaan päätyyn.
Persoonallisuuspiirteet eivät jää vain käsitteiden tasolle, vaan niille on olemassa neurobiologinen pohja. Piirteet näkyvät virittyneisyyseroina tietyissä aivoverkostoissa ja ovat yleensä selkeämmät lapsilla, joilta tutkitaan temperamenttieroja. Aikuisilla aivoverkostojen rakenteet ovat ehtineet muovautua paljon monimutkaisemmiksi.
”Ajatellaan, että temperamenttierot ovat kehittyneet säätelemään erilaisia selviytymisen reaktiota. Esimerkiksi innostuminen ohjaa lähestymään mahdollisuuksia ja pelko välttämään uhkaa”, Martikainen kertoo.
Aivotutkimuksessa havaitut aktivaatioerot korreloivat myös psykofysiologisten muuttujien, esimerkiksi sydämen ja ihon käyttäytymisen, kanssa.
Persoonallisuuspiirteille on olemassa neurobiologinen pohja.
Temperamenttipiirteet muodostuvat jo kohdussa. Syntymän jälkeen ne alkavat muokkautua hiljalleen persoonallisuudeksi sosiaalisten kokemusten kautta. Persoonallisuuspiirteet kuvaavat keskiarvoa siitä, kuinka ihminen tietyissä tilanteissa käyttäytyy. Tilanteiden sisällä voi kuitenkin olla paljon joustavuutta. Esimerkiksi ihminen, joka on vieraiden seurassa introvertti, saattaa läheisten kanssa olla hyvinkin ekstrovertti. Tämä johtuu siitä, että persoonallisuuspiirteiden lisäksi käyttäytymiseemme vaikuttavat myös tilanteen ominaisuudet. Erot ekstroverttiyden ja introverttiyden välillä tulevat kuitenkin pitkällä aikavälillä selvästi esiin useiden tilanteiden keskiarvona.
Viisi suurta persoonallisuuspiirrettä
- Ekstroversio kuvaa positiivisia tunteita: vaihtelua ilon ja innostuksen tunteissa sekä sitä, kuinka paljon ihminen nauttii sosiaalisista tilanteista.
- Tunne-elämän tasapaino kuvaa negatiivisia tunteita: vaihtelua esimerkiksi pelon, ahdistuneisuuden ja alakulon tunteissa.
- Tunnollisuus kuvaa tunteiden säätelyä: yhteiskuntaan sopeutumista ja sitä, kuinka hyvin henkilö pystyy ohjaamaan omaa toimintaansa sosiaalisesti sopiviin tavoitteisiin.
- Sosiaalinen myönteisyys kuvaa ratkaisu- ja yhteisökeskeisyyttä.
- Avoimuus heijastaa sitä, onko ihminen avoin kaikelle uudelle, vai suosiiko hän asioiden pysymistä samoina.
Muuttuminen onnistuu, kunhan tietää, mihin voi vaikuttaa
Nykytiedon valossa näyttää siltä, että ihmisen persoonallisuus on muovautunut lopulliseen muotoonsa 30. ikävuoden tienoilla. Sen jälkeen se ei juuri enää muokkaudu: tutkimuksissa on todettu, että 60-vuotiaiden persoonallisuuspiirteet ovat noin 80–90 prosenttisesti samat kuin 30-vuotiaina.
Persoonallisuus ei siis seurantatutkimuksissa muutu luonnostaan kovinkaan paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä olisi mahdollista muuttaa omalla tarkoituksellisella toiminnalla.
Aivojen tiedonkäsittelyprosessi voidaankin jakaa kahteen luokkaan, joista toista on huomattavasti helpompi muokata kuin toista. Jos haluaa muuttaa asioita itsessään ja omassa toiminnassaan, tämä ero kannattaa ottaa huomioon.
Pysyvämpään järjestelmä ykköseen kuuluvat nopeat, automaattiset ja refleksiset prosessit, joihin myös temperamenttipiirteet lukeutuvat. Järjestelmä kakkoseen taas kuuluvat tietoisemmat prosessit, jotka kehittyvät enemmän sosiaalisten kokemusten kautta ja mahdollistavat refleksisten prosessien tietoisen säätelyn.
Jos esimerkiksi säikähdät kesällä käärmettä, järjestelmä ykkönen ottaa vallan ensin: Vetäydyt vaistomaisesti kauemmas. Sydän alkaa hakata ilman, että vielä edes tiedostat tilannetta. Kun järjestelmä kaksi ehtii mukaan, huomaatkin käärmeen olevan puutarhaletku.
Järjestelmät sijaitsevat aivoissakin erillään.
”Jos aivoja ajatellaan sipulina, ytimessä on enemmän järjestelmä ykkösen prosesseja. Ne muistuttavat ihmisillä ja melkein kaikilla eläimilläkin toisiaan sitä enemmän, mitä syvemmälle mennään. Niissä on perinnöllisiä eroja, minkä ajatellaan selittävän temperamenttieroja”, Martikainen kertoo.
”Aivojen kehityksen myötä uusia yhteyksiä alkaa kasvaa. Aivoihin ikään kuin ohjelmoituu sosiaalisia kokemuksia, joilla refleksiivisiä reaktioita säädellään.”
Kuin motorisen taidon opettelua
Jos on tarkoitus muuttaa jotain itsessä, kannattaa keskittyä nimenomaan järjestelmä kakkoseen, eli tietoisten tunteiden säätelytaitojen ja toiminnanohjauksen kehittämiseen. Ensireaktiota on hankala muuttaa, mutta reaktiotamme ensireaktioon voimme muuttaa helpommin.
Otetaan esimerkiksi esiintymispelko. Jos esiintymistilanne tuntuu ihmisestä ahdistavalta, epämiellyttävää tunnetta ei välttämättä saada koskaan muutettua. Esiintymiskammoinen voi kuitenkin oppia suhtautumaan tunteeseen muulla tavoin kuin panikoimalla.
Järjestelmä kakkosta varten voidaan harjoitella uutta reaktiota. Kun tätä tehdään riittävästi, yleensä autonomisiinkin reaktioihin tulee aste-eroja. Kun esiintymispelkoon hillitymmin suhtautumista harjoittelee monta kertaa ja saa ehkä positiivisia esiintymiskokemuksiakin, ensireaktiokin hiukan lievittyy. Se kyllä tulee, mutta hiljalleen automaattiseksi muuttuva sekundäärinen reaktio korjaa sitä.
Oli toivottu muutos millainen tahansa, vaikkapa liikunnan aloittaminen, myönteisen ajattelun lisääminen tai stressaamisen vähentäminen, sen opettelu on verrattavissa jonkin motorisen taidon harjoitteluun.
Jos tavoitteena on lisätä liikuntaa, järjestelmä ykkösen tuottamaa laiskotuksen tunnetta tuskin saa poistettua. Sen sijaan sekundääristä reaktiota, eli sitä, nouseeko sohvalta ylös vai jääkö paikoilleen, voi harjoitella. Kun on noussut riittävän usein ja säännöllisesti, laiskottelun impulssin ohittaminen käy lopulta helpommaksi.
”Esimerkiksi masennuksessa on sama periaate. Masentunut usein sättii itseään. Silloin sekundäärinen reaktio olisi ajatella vähän positiivisemmin tai realistisemmin, ettei kaikki olekaan täysin omaa vikaa. Siinäkin on ikään kuin korjaava reaktio, jota usein harjoitellaan osana psykoterapiaprosessia”, Martikainen sanoo.
Kun harjoitusta toistaa riittävästi, se alkaa kehittymään taidoksi samalla tavalla kuin mikä vain motorinenkin taito. Toistoja tarvitaan monta ja alku on hankalaa. Pikkuhiljaa taidot kuitenkin karttuvat ja alkavat automatisoitua. Pianon soittoa opetellessakin kappaleen alku alkaa harjoittelun jälkeen sujua automaattisesti, jolloin kappaletta pystyy soittamaan aina hiukan pidemmälle.
”Tätäkään ei voi oppia yhdellä istumalla, vaan sitä harjoitellaan toistuvasti ja säännöllisesti. Kuten motorisessa taidossa, tässäkin on aste-eroja. Se ei loksahda kerralla paikasta a paikkaan b, vaan siinä tulee aina vähän paremmaksi”, Martikainen sanoo.
”Mutta usein se, että on vähän parempi, on jo iso muutos. Esimerkiksi esiintymispelkoinen pystyy harjoittelun myötä jo vähän tulkitsemaan esiintymistilannetta vaihtoehtoisesti ja lähestymäänkin sitä.”
Kulttuurilla on suuri merkitys
Persoonallisuuspiirteet saavat usein joko positiivisen tai negatiivisen leiman, vaikka ne itsessään eivät ole kumpaakaan. Piirre on aina toiminnallinen suhteessa ympäristöön.
”Kun laitetaan uteliaita ja varovaisia kaloja vesitankkiin, jossa on saalistajia, muutamassa sukupolvessa kaikki uteliaat kalat on syöty ja varovaiset ovat hengissä. Jos saalistajia ei ole, uteliaat löytävät ruokaa ja varovaiset kuolevat”, Martikainen vertaa.
”Varovaisuus ei ole hyvä tai huono piirre, vaan se on toiminnallinen suhteessa siihen, kuinka paljon saalistajia on.”
Hänen mukaansa tämä näkyy yhtä lailla johtamisessa. Ekstrovertit ovat hyviä johtajia silloin, kun työntekijä kaipaa kannustusta ja motivaatiota. He eivät kuitenkaan ole välttämättä hyviä kuuntelijoita.
”Ekstrovertit ovat itse usein vahvoja persoonia ja johtavat hyvin omalla esimerkillään. Siihen liittyy se haavoittuvuus, etteivät he välttämättä pysty antamaan samalla lailla tilaa muille”, Martikainen sanoo.
Introvertit taas eivät välttämättä ole niin hyviä kannustamaan. He kuitenkin saavat ekstroverttejä parempia tuloksia aikaiseksi silloin, kun tiimit ovat motivoituneita. Heille on luontaista antaa tilaa ja kuunnella.
”Kaikkia piirteitä kannattaa ajatella samalla tavalla. Niissä on aina jokin vahvuus ja lisäksi jokin varjopuoli.”
Myös meidän kulttuurinormimme vaikuttavat siihen, kuinka piirteet näemme. Esimerkiksi juuri ekstroversiosta näemme usein vain hyvät puolet, emme niinkään haavoittuvuuksia. Jos puhutaan ääripäistä, ekstrovertti ei välttämättä osaa keskittyä yksityiskohtiin introvertin tavoin ja pitkäjänteinen tekeminen voi olla hänelle hyvin hankalaa.
”Introvertiltä ja ujolta nähdään usein vain vetäytyvyys. Koska tämä tapa toimia arvotetaan meidän kulttuurissamme negatiivisesti, vahvuudet jäävät näkemättä”, Martikainen sanoo.
”On tutkittu, että ujot ja introvertit ovat haavoittuvampia negatiivisemmille tunteille, heillä on enemmän tunne-elämän pulmia ja he ovat stressiherkempiä. Heillä on kuitenkin paljon esimerkiksi sosiaalisia vahvuuksia. He ovat yhteisökeskeisempiä, tarkkanäköisempiä sosiaalisesti, parempia kuuntelijoita ja heidät arvotetaan yleensä luotettaviksi ystäviksi.”
Varsinkin, jos ujous on kehittynyt sosiaalisten tilanteiden peloksi, ihminen on yleensä sisäistänyt länsimaalaisen kulttuurin normin. Se viestii, että olisi heikkoutta olla sosiaalisissa tilanteissa vähän arka. Jos ihminen kokee, ettei pysty toimimaan muiden toivomalla tavalla tai täyttämään standardia, hän vetäytyy tilanteesta. Tämän ympärille saattaa kehittyä mielenterveysongelmia, jolloin sosiaalisia tilanteita ei pysty enää kohtaamaan.
”Hirveän usein ujo ihminen on sisäistänyt vain sen puolen, että omassa hermoston reaktiossa olisi jotain vikaa”, Martikainen sanoo.
”Jos piirteen ymmärtää oikein eikä näe itseään vain oman hermostollisen ensireaktionsa kautta, vaan oppii näkemään myös vahvuudet, se antaa loistavan pohjan esimerkiksi diplomatialle. Ujolla ihmisellä on keskimääräistä herkemmät sosiaaliset tuntosarvet. Hän esimerkiksi näkee tarkasti, miten toinen reagoi vaikka johonkin tiettyyn sanaan.”
Persoonallisuuspiirteet eivät ennusta menestystä työelämässä
Kun ympäristö vaihtuu, myös piirteen merkitys muuttuu. Esimerkiksi ujous on itämaisissa kulttuureissa positiivinen piirre. Kiinassa ja Japanissa ujoja johtajia arvioidaan yleisesti hyviksi johtajiksi ja lapset pitävät ujoja ystäviään mieluisimpina leikkikavereina. Siellä ekstroverteille kehittyy enemmän tunne-elämän vaurioita: he eivät pysty asettumaan sivuun yhteisökeskeisyyttä vaalivan kulttuurin vaatimalla tavalla.
”Mismatch syntyy missä tahansa, missä ihminen kokee, ettei ole sellainen kuin muut haluavat. Se tuottaa tunne-elämän ongelmia.”
Martikaisen mielestä kulttuurinormi näkyy hyvin esimerkiksi työpaikkailmoituksissa. Pitäisi olla iloinen ja ulospäinsuuntautunut, oli tehtävä sitten mikä tahansa, vaikkapa data-analyytikko.
”Jos otetaan esimerkiksi maailman rikkaimmat omalla työllään rikastuneet ihmiset, esimerkiksi Jeff Bezos, Bill Gates, Mark Zuckerberg ja Sergei Brin, heistä kukaan ei täyttäisi data-analyytikon vaatimuksia, vaan heidät jyrättäisiin persoonallisuuden perusteella pois”, Martikainen sanoo.
Monissa maailman suurimmiksi nousseissa yrityksissä sekä ekstrovertti että introvertti johtaja ovat muodostaneet tiimin. Sergei Brin perusti Googlen yhdessä ekstrovertin Larry Pagen kanssa ja Applessa Steve Jobsin parina oli introvertti Stephen Wozniak.
”He ovat olleet toistensa vastakohtia persoonallisuuspiirteissä. Toinen on ollut se koodaaja ja toinen visionääri, joka myy ja vie idean eteenpäin. He ovat täydentäneet toisiaan.”
Persoonallisuus ei siis ole mikään erityisen hyvä menestyksen ennustaja. Ennemminkin se kertoo meidän yksilöllisestä tavastamme tulkita maailmaa. Kykyihimme se ei ole yhteydessä.
”Jotenkin silti arvotamme sitä kulttuurissamme, vaikkapa juuri rekrytoimme sen perusteella”, Martikainen sanoo.
”Se on merkittävä epäkohta.”
Tavoitteet mieluiten luontaisten vahvuuksien kautta
Kun omia tavoitteitaan lähtee rakentamaan ja vahvuuksiaan etsimään, niitä kannattaa tarkastella luonteenpiirteiden kautta.
”Itsearvostuksen lähtökohtana on oppia, että luonteenpiirteessä on aina kaksi puolta”, Martikainen sanoo.
Hänen mukaansa omaa kehitystä kannattaa lähteä rakentamaan mieluummin luontaisten vahvuuksien puolelle. On kyllä olemassa alueita, joilla on hyvä opetella venymään, siis koettaa pikkuhiljaa muuttaa omaa sekundääristä reaktiotaan.
Esimerkiksi paljon esiintymistä pelkäävän ei kuitenkaan tarvitse ottaa tavoitteeksi merkittäväksi esiintyjäksi tulemista.
”Hän voi ajatella, että minusta tulee hyvä kuuntelija, mutta minusta ei tarvitse tulla suuri puhuja. Minusta voi tulla vähän parempi puhuja, mutta ei välttämättä suuri.”
Joni Martikaisen toinen kirja Ujouden kartoitus – Yksilöllisen persoonallisuuden rakenne ja sosiaalisten pelkojen riskitekijät julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
